ProMedical Oy:lle uusi Chief Growth Officer (CGO)

Terveysteknologiayhtiö ProMedical investoi kasvuun ja kansainväliseen laajentumiseen uusilla nimityksillä. Sasu Leskelä on nimetty ProMedicalin Chief Growth Officeriksi ja johtoryhmän jäseneksi.

Aiemmin Ottobock-konsernin omistaman Respectan toimitusjohtajana toiminut Sasu Leskelä tuo mukanaan laajan kokemuksen terveysteknologian toimialalta, sekä vahvan taustan kansainvälisistä liiketoimintaympäristöistä. Sasu Leskelä aloittaa uudessa tehtävässään 1.2.2024.

Sasu Leskelä korostaa avoimuuden ja läpinäkyvyyden merkitystä yhteisössä. Hän uskoo vahvasti siihen, että yhdessä työskentely ja ongelmien ratkominen kollektiivisesti ovat ratkaisu menestykseen.

– ”ProMedicalin kaltaisella perheyrityksellä on erinomaiset ainekset kasvuun. Tässä nuorekkaassa ja eteenpäin pyrkivässä innovatiivisessa organisaatiossa vallitsee äärimmäisen hyvä yrityskulttuuri. Firmassa on hyvä henki ja tekemisen meininkiä. Odotan innolla ihmisiin tutustumista ja yhteistyön rakentamista”, kommentoi Sasu Leskelä odotuksistaan.

ProMedical laajentaa toimintaansa usealla rintamalla vuoden 2024 aikana. Sasu Leskelän kokemus tukee ProMedicalin strategian toteuttamista ja on tärkeä askel osana yhtiön kasvua ja kansainvälistymistä.

– ”Olemme saavuttaneet syvällisen valmistelutyön myötä pisteen, joka mahdollistaa strategiamme mukaisen kasvun todella terveeltä pohjalta. Kulttuurillinen yhteensopivuus on ensiarvoisen tärkeää terveen yrityskulttuurin kannalta, enkä voi olla korostamatta sen merkitystä rekrytointiprosessissamme. Sasussa yhdistyvät mainio persoona, joka ilahduttaa ympärillä olevia ihmisiä, sekä syvällinen liiketoimintaosaaminen Pohjoismaisella tasolla. Haluan toivottaa Sasun lämpimästi tervetulleeksi kasvumatkallemme koko organisaatiomme puolesta”, toteaa ProMedicalin toimitusjohtaja Joona Pulliainen.

Lisätietojen antajat:

Joona Pulliainen
Managing Director
040 566 9274
joona.pulliainen@promedical.fi
Ajankohtaista -sivulle

Kiinnostuitko?

Valitse alta toimialueesi, niin löydät asiantuntijan, joka auttaa.

Alueeni

Valitse alue
  • Etelä-Karjala
  • Etelä-Pohjanmaa
  • Etelä-Savo
  • Helsinki ja Uusimaa
  • Itä-Savo
  • Kainuu
  • Kanta-Häme
  • Keski-Pohjanmaa
  • Keski-Suomi
  • Kymenlaakso
  • Lappi
  • Länsi-Pohja
  • Pirkanmaa
  • Pohjois-Karjala
  • Pohjois-Pohjanmaa
  • Pohjois-Savo
  • Päijät-Häme
  • Satakunta
  • Vaasa
  • Varsinais-Suomi
Santeri Rantamäki

santeri.rantamaki@promedical.fi

WhatsApp
LinkedIn

Määräaikais- ja vikahuollot Vikadiagnostiikka Tekninen tuki

Lari Kotilainen

lari.kotilainen@promedical.fi

WhatsApp
LinkedIn

Sairaalakalustus: Leikkaustasot, kattokeskukset, leikkaussali- ja toimenpidevalaisimet, integraatiojärjestelmät, säteilysuojat

Jenni Jurvanen

jenni.jurvanen@promedical.fi

WhatsApp

Ultraääni- ja fuusiokuvantaminen, kivenmurskaus, laserkirurgia, urologiset syöpähoidot, dialyysi

Promedical-Juuso-Pehkonen
Juuso Pehkonen

juuso.pehkonen@promedical.fi

WhatsApp
LinkedIn

Instrumentit ja tarvikkeet, suonikohjuhoidot, sähkökirurgia, valolähteet ja otsavalot, dialyysi, RF-ablaatio, MW-ablaatio

Kim Vuori

kim.vuori@promedical.fi

WhatsApp
LinkedIn

Ultraääni- ja fuusiokuvantaminen, kivenmurskaus, laserkirurgia, urologiset syöpähoidot

Hanna Mecklin

hanna.mecklin@promedical.fi

LinkedIn

Sähkökirurgia, dialyysi ja laskimokirurgia

Promedical-Jukka-Tolppa
Jukka Tolppa

jukka.tolppa@promedical.fi

Jarno Immonen

jarno.immonen@promedical.fi

Lisää sisältöä

Mittausdatan ja kokemusdatan maailmat yhdistyvät

Yhdistämällä älylaitteiden tarjoamaa dataa ihmisten omiin kokemuksiin saatiin tietoa nuorten hyvinvoinnista

Lue

Kutsu ultraäänikuvantamis- koulutukseen

ProMedical Oy järjestää kaksipäiväisen ultraäänikoulutuksen yhteistyössä TAYS:in gastrokirugian kanssa.

Lue

Diabeteksen ennaltaehkäisy datan avulla

Predicell - Datapohjainen alusta ylläpitämässä yksilöiden terveyttä

Lue